Juontajaksi-koulutus
Ammattimainen juontaja nostaa koko tapahtuman profiilia!
Juontaja on tapahtuman keulahahmo, joka on tapahtumassa näkyvillä ensimmäisenä ja viimeisenä. Juontaja on myös se, kuka vierailee lavalla kaikista eniten ja sitä kautta hän vaikuttaa myös eniten siihen, millaisen muistijäljen tapahtuma kävijöihin jättää.
Älä jätä tapahtumakokemusta sattuman varaan! Osallistu koulutukseen, josta saat työkalut ja opit onnistuneen tapahtuman juontoon.
Juontajaksi-koulutus sopii kaikille, ketkä toimivat työssään tapahtumien keulahahmona. Toimitko esimerkiksi yhteisömanagerina, toimittajana, johdon assistenttina, henkilöstö- tai markkinointipäällikkönä? Tämä koulutus on juuri sinulle. Koulutus sopii myös heille, jotka haluavat lähteä rakentamaan uraa juontajana tai kehittää juonto-osaamistaan seuraavalle tasolle.

Kouluttajat, Tuuli-Elina Andersén ja Kati Vasell
Miksi osallistuisit juontajakoulutukseen?
Koulutuksessa saat
- helpotusta esiintymisjännitykseen
- palautetta esiintymisestäsi ja maneereistasi
- opit oikeaan mikrofonitekniikkaan
- apua hengittämiseen ja teknisesti hyvään äänentuottoon
- opit tekemään toimivan juontokäsikirjoituksen
Juontajaksi-koulutuksessa käydään läpi seuraavat perusteet:
- Esiintymisjännitys ja maneerit
- Esiintyjän ulkoinen olemus
- Hyvän juontajan tunnusmerkit
- Tunnista omat vahvuudet juontajana
- Äänenkäyttö ja puhetekniikka
- Juontokäsikirjoitus ja haastattelut
- Striimatun tapahtuman juontaminen
- Mikrofonitekniikka
Koulutuksessa käydään useita harjoituksia.
Kouluttajien ammattitaito 6/5. Loistava kokonaisuus! Teoriaa ja tehtäviä oli sopivassa suhteessa ja interaktiivisuus mahdollisti oppimisen myös muilta. Timanttia.
Iida Repo, CEO & Creative Director
Koulutusviikonlopun aikana pääsimme tutustumaan erilaisiin juontotapoihin ja omiin vahvuuksiimme. Koulutuksessa pääpainona on käytäntö, eikä aihetta mielestäni paremmin voisi kouluttaa.
Tuuli-Elina ja Kati ovat rautaisia ammattilaisia, jotka luovat mukavan ilmapiirin, jossa itseä ei tarvitse ottaa niin vakavasti ja palautetta uskalletaan antaa.
Vahva suositus Maikille ja nyt vaan rokataan eteenpäin!
Aleksi Kauppinen, tuottaja
Juontajaksi-koulutuksen avulla löysin omia vahvuuksia ja heikkouksia juontajana. Hillitön positiivinen meininki, kannustaminen ja kykyjen haastaminen puristivat jokaisesta jotain uutta timantiksi hiottavaa.
Helppoa ei ollut huomata itsessään kehitettävää, mutta se oli välttämätöntä, halusinhan puristaa itsestäni sitä parasta mitä meistä irti kaivettiin. Juontaja tai juontajaksi haluava, tässä sinulle kurssi, joka ei varmasti jätä sanattomaksi.
Nanku Anttila, kirjoittaja & pipotehtailija
Opin tunnistamaan omat maneerit ja kiinnittämään niihin huomiota. Opin rauhoittamaan itseni esiintymistilanteissa – kultaisen keskitien löytäminen esiintymistemmossa. Paljon infoa, kattavat materiaalit ja upeat tosielämän kokemustarinat.
Osallistuja 2021
Kouluttajat loivat avoimen ja miellyttävän ilmapiirin sekä kannusti ja antoi rakentavaa palautetta esiintymisharjoituksista. Sain itselle sopivaa ja erittäin hyvää palautetta. Palaute oli rakentavaa ja sanottu kaunistelematta, mutta kuitenkin niin, että sitä oli helppo ottaa vastaan.
Osallistuja 2021
Koulutuksen parasta oppia oli saada rohkeutta olla esillä ja varmuutta mikrofonin käyttöön. Päivä oli rento ja kouluttajat ammattitaitoisia. Ajankäyttö oli hyvin suunniteltu, kiitos teille!
Osallistuja 2019
Käytännössä harjoittelu oli parasta – piti laittaa itseään likoon. Hyvä palautteenanto, juuri sopivasti risuja ja ruusuja. Kouluttajat oli todella taitavia, omaatte paljon käytännön kokemusta. Upea päivä, erittäin avartava!
Osallistuja 2018
Kouluttajat
Juontajaksi-koulutuksessa kouluttajina toimivat Maikki Median ammattijuontajat Tuuli-Elina Andersén ja Kati Vasell. Tämä parivaljakko on Suomen kuplivin ja hersyvin kouluttajakaksikko, jolla on yli 10 vuoden kokemus tapahtumien juontamisesta.
He ovat kouluttaneet tuhansia asiantuntijoita esiintymään vakuuttavammin asiantuntijan tai juontajan roolissa. Koulutusten pääpaino on aina opeissa, jotka voit ottaa heti käyttöön. Ei turhaa jargonia vaan käytännönläheisiä vinkkejä, jolla parannat välittömästi vakuuttavuuttasi esiintyjänä.
Koulutuksen hinta & aikataulut
Koulutuksen hinta 490€ + alv. 24%.
Tulevat koulutukset:
Järjestämme yleensä 1-2 avointa koulutuspäivää vuosittain (kysynnän mukaan).
Seuraava Juontajaksi -koulutus pidetään sunnuntaina 7.5.2023 klo 9-17 Tampereella!
Mikäli olet kiinnostunut koulutuksesta, voit tiedustella ajankohtaa jo yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostilla info(a)maikki.fi
Huom! Voit myös suorittaa Maikki Median Juontamisen perusteet -verkkokurssin.
Ota yhteyttä & kysy lisätietoja juontajakoulutuksesta!
Tuuli-Elina Andersén
Puh. 040 7571 711
[email protected]
Kati Vasell
Puh. 040 756 9720
[email protected]
Ota yhteyttä!
Älä epäröi ottaa yhteyttä - voimme tarvittaessa räätälöidä tiimillesi esiintymiskoulutuksen tai tehdä henkilökohtaista sparrausta, ja antaa parhaat vinkit varmaan esiintymiseen.
Esiinny eduksesi Maikki Median vinkeillä!